torstai 8. tammikuuta 2015

Tilastotkin sen kertoo – Huiman syyskausi oli menestys

Huiman osalta syyskausi meni alkutahmeuden jälkeen suorastaan loistavasti. Joukkueen viimeiset yhdeksän ottelua toivat kahdeksan voittoa ja vain yhden tappion. Vastaavaan saldoon pystyi ainoastaan sarjakärki Lappeenrannan Catz. Lähtökohdat ovat siis erinomaiset tulevana viikonloppuna jatkuvaan Naisten Korisliigaan.

Ehkä jopa tuloksiakin ilahduttavampaa on ollut äänekoskelaisten peli-ilme. Sarjan pienin ja nuorin joukkue pelaa ennakkoluulotonta ja vauhdikasta peliä, mikä on varmasti ilahduttanut Liikuntatalon yleisöä. Joka on muuten sarjan toiseksi runsaslukuisin (283), suurempi yleisökeskiarvo on vain Catzilla (292).

Myös tilastoista löytyy tukea tuohon muutokseen, mikä Huiman pelissä on tapahtunut verrattuna edelliskausiin. Joukkue on tehnyt 81,4 pistettä ottelua kohden, tätä enemmän Huima tehnyt vain mestaruuskaudella 200203 (83,5). Sen lisäksi ainoastaan kerran kaudella 200607 keskiarvo on ollut yli 80 pisteen (80,8). Osasyynsä tämä kauden runsaampiin pistelukemiin on toki myös uudistuneella hyökkäysaikasäännöllä.

Tämän kauden pistekeskiarvollaan Huima on sarjan neljänneksi paras. Muutenkin joukkuetilastot vastaavat hyvin pitkälle runkosarjasijoitusta (kolmas syötöissä, levypalloissa, vapariprosentissa, riistoissa ja neljäs syötöissä, tehokkuudessa, 2 pisteen heittoprosentissa). Eniten parannettavaa löytyy kolmen pisteen heittotarkkuudessa, sillä 25,7 prosentin tarkkuus riittää vasta kahdeksanteen sijaan. Viiden prosentin parannus kolmostarkkuuteen, niin Huima on jälleen monta pykälää vaikeampi voitettava.

Äänekoskelaisia on rikottu sarjassa kaikkein eniten, mikä jälleen kuvaa joukkueen pelityyliä. Hyppyheittoihin ei tyydytä vaan mennään lujaa kohti koria.

Henkilökohtaisissa tilastoissa ei varmasti ketään yllätä, että tehot lepäävät vahvistuskolmikon harteilla. Tästäkin huolimatta joukkueen vahvuus on ollut nimenomaan tasaisuus, sillä vahvistusten lisäksi kotimaisista on joka ottelussa noussut esiin vuorollaan 2-3 pelaajaa.

Suurimman vastuun pistetehtailusta ja pelinteosta on kantanut Michaela "KK" Houser. Houser takoi syyskaudella ottelua kohti 19,7 (koko sarjan 4. paras) pistettä, 3,9 levypalloa, 3,1 (8.) syöttöä ja 2,9 (4.)vriistoa. Eritoten joulukuussa Houser oli vahva. Huima kohtasi huippukovan kärkikolmikon (Catz, PeKa, ToPo) voittaen näistä kaksi. Houser pommitti näissä otteluissa hyvällä prosentilla 27,7 pistettä, napsi viisi levypalloa, jakoi 3,3 namupassia ja riisti kolmesti.

Tämäkään ei riittänyt joulukuun pelaajan titteliin, sillä se annettiin PeKa:n Jasmine Gillille, joka kirjautti 19,3 pistettä, 11 levypalloa, 1,5 riistoa ja yhden syötön pelaamassaan neljässä ottelussa.

Chan Harris aloitti koko joukkueen tapaan runkosarjan vaisusti. Kaksi ensimmäistä ottelua meni suoraan sanottuna penkin alle ja monella tuli varmasti jo vahvat epäilyt siitä onko Harrisista ottamaan isoa roolia pienikokoisen joukkueen korinaluspelistä.

Epäilyt alkoivat hälvetä jo lokakuun tappio-otteluissa Catzia ja PeKa:a vastaan ja lopullisesti kotiyleisön sydämiin Harris pelasi itsenä tappiottoman marraskuun tärkeimpänä pelaajana. Harris tehoili syyskauden keskiarvoikseen 17,8 (9.) pistettä, 12,3 (4.) levypalloa, kaksi riistoa ja yhden torjunnan. 

Huima-ikoni, ikinuori, iki-Huima, teräsnainen Mitä näitä nyt on käytetty, nimittäin etuliitteitä maaliskuussa 45 vuotta täyttävälle Kenya Robinsonille. Robinson on kantanut Huimaa harteillaan jo 13 kauden ajan ja parina viime kautena vähän turhankin suurella vastuulla.

Tällä kaudella joukkueen rakenne on ollut huomattavasti parempi, eikä Robinsonin ole tarvinnut enää rakentaa peliä, saati tuoda palloa ylös. Tämä on taas jättänyt huomattavasti enemmän energiaa korinaluspaineihin niin hyökkäys- kuin puolustuspäässäkin. Huima-ikonin syyskauden keskiarvot ovat tutun tasaista suorittamista 13,9 pistettä, 11,9 (5.) levypalloa, 2,6 syöttöä ja 2,7 riistoa.

Tuleva tuplaviikonloppu nostaa Robinsonin Huimassa pelattujen runkosarjaotteluiden määrän 300:aan.

Kotimaisen pelaajarungon syyskaudella muodostivat uudet tulokkaat Camilla Grönberg, Kaisa Kuisma, Noora Lakaniemi sekä omat kasvatit Karoliina Rytkönen ja Riina Kärkkäinen.

Eniten hyökkäyspään vastuuta oli lupa odottaa Grönbergiltä, joka valittiin edelliskauden päätteeksi vuoden tulokkaaksi. Aivan harjoitusotteluissa nähtyyn hurjaan tahtiin Grönberg ei sarjan alettua päässyt. Kohtalaisen tasainen suorittaminen tuotti kuitenkin hyvät 9,9 pisteen, 3,3 levypallon ja 1,1 syötön keskiarvot. Peliesityksistä on tullut vahvasti sellainen tunne, että potentiaalia kovempiin tehoihin löytyy.

Lakaniemi on tuonut Huimaan juuri sen mitä odotettiin. Kovaa puolustusta, pelinjohdon tuurausta ja kohtuullisen mukavat hyökkäyspään tehot (6,7/1,8/1,1 riistoa). Lakaniemi on kunnostautunut etenkin vapaaheitoissa, 87,5 prosentin tarkkuus on koko sarjan kolmanneksi paras. 

Lakaniemen tapaan HoNsU:sta Huimaan siirtynyt Kuisma on ollut tulokaskolmikosta ailahtelevin. Alkukauteen on osunut muutamia erinomaisia otteluita, mutta myöskin niitä vähemmän hyviä. Kolmosia enemmän kuin kakkosia heittäneen Kuisman tilastot näyttävät 7,3 pistettä ja 2,8 levypalloa.

Kärkkäinen on tällä kaudella keskittynyt käytännössä pelkästään Naisten Korisliigaan, eli voisi jopa odottaa tämän olevan Kärkkäisen läpimurtokausi. Ainakaan vielä sellaisesta ei voi puhua. Tilastoissa (5,2/1,8) ei ole kehitystä tapahtunut, mikä selittyy osittain nilkkavaivoilla, eikä tilannetta ainakaan helpota Houserin huseeraaminen samalla pelipaikalla. Heittoprosentit ovat kuitenkin joukkueen eliittiä, joten hieman enemmän vastuuta ja rohkeutta niin hyvä tulee.

Hyvin menneen syyskauden jälkeen on turha pettymyksiä etsiä, mutta jos sellaisen väkisin haluaa kaivaa, niin Rytkönen nousee esiin. 2,8 pistettä on vaan liian vähän pelaajalta johon ladattiin kauden alla jonkinmoisia odotuksiakin. Itseluottamuksesta homma on kiinni, ainoastaan 1,4 kahden pisteen heittoa ottelua kohden kertoo siitä, ettei pelirohkeus ole kohdallaan. Tuttu hymykin on kadonnut kasvoilta. Potentiaalia löytyy, se on vaan saatava esiin. On toki vielä todettava, että puolustus on ollut totutun vahvaa.

Muutamia jämäminuutteja on jäänyt myös Inka Åkerlundille, Lotta Kymäläiselle, Henna-Riikka Paajaselle, Ida Kekille, Ilona Henrikssonille, Mimmi Peuhkuriselle ja Klaara Syväperälle. Huima tulee tällä kaudella ottamaan vielä helppoja voittoja, joten toivottavasti näille pelaajille on luvassa lisää peliminuutteja.

Pelit siis jatkuvat tuota pikaa. Kevätkaudella nähdään varmasti kova taistelu pudotuspelien kotiedusta, sillä viidentenä oleva HyPo vahvistui merkittävästi kun maajoukkuepeluri Anni Mäkitalo liittyi ryhmään joulutauon aikana. Alkukauden kyykännyt Forssan Alku heittää oman lusikkansa soppaan. Kotietuun voi olla liikaa matkaa, mutta kovia ja pakkaa sekoittavia voittoja vorssalaiset tulevat ottamaan.

Muutamat jenkkivaihdoksetkin tauon aikana nähtiin, kun Catz ainakin minulle täysin yllättäen heivasi Dayeesha Hollinsin ja otti tilalle FoA:ssa alkusyksystä pelanneen Dequesha McClanahanin. Vimpelin Veto sen sijaan vaihtoi molemmat korinalusjenkit laittamalla Kenya McBeen ja India Haristonin kilometritehtaalle. Tilalle tulivat PeKa:ssa kovaa jälkeä toissa kaudella tehnyt Korinne Campbell ja Alexandra Stelfox.

Siinäpä ne tärkeimmät tällä kertaa. Nyt jos koskaan kannattaa lähteä paikan päälle katsomaan naiskorista, sillä näin viihdyttävää peliä ei ole Liikkarilla hetkeen tarjottu!